Veneen Sähköt – Johdatus

Lyhyt johdatus veneen sähköistykseen

Tässä tarinassa kerrataan omassa käytössä olevan puu- tai lasikuituveneen 12V/24V sähköasioita. Ammattikäytössä
olevien veneiden sähköasennukset määrittelee, valvoo ja katsastaa merenkulkulaitos. Rautaveneiden sähköistys on
oma tieteenhaaransa, eikä siihen tässä yhteydessä paneuduta.

Mitä veneilijän vähintään tulisi tietää veneensä sähköistä

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on käydä läpi veneen sähköasioita siinä mitassa, että veneilijä pystyy katsomaan
omaansa ja kaverinsa venettä ”sillä silmällä”. Jokaisen veneilijän on hyvä, oman ja mukanaolijoiden turvallisuuden
vuoksi, tietää venesähköistä sen verran, että perusasiat olisivat kunnossa. Tällöin sähköpalon vaara minimoituu ja
vene on niin luotettava, ettei sähköremonttiin tarvitse ryhtyä merellä kesken matkan.

Liian usein olen nähnyt veneitä, joissa olen kokenut lievää vakavampaa pakokauhua katsellessani sähkökytkentöjen
kuntoa ja toteutusta. On käytetty liian ohuita kaapeleita, sulakkeet ovat liian suuria tai niitä ei ole ollenkaan,
kaapelijatkoksia on tehty vain kiertämällä johtimet yhteen ja jättämällä ne usein eristämättä, ”sähkökeskus” on
sakeana ristiin rastiin vedettyjä tilapäisiä kytkentöjä, liitoksia on löysällä, kuumenevia kaapeleita, kaapelit
kiinnittämättä, akut irrallaan, hapettumia, jne.

Jos johto on liian ohut ja sulake liian iso, niin oikosulkutapauksessa johto lehahtaa punaiseksi, eriste syttyy
palamaan ja jotain sen läheisyydessä saattaa leimahtaa tuleen.

Sähkökeskus tehdään yleensä liian ahtaaksi ja hankalaan paikkaan, sensijaan, että sille varattaisiin riittävä tila
läheltä ruoria. Valtaosa kytkennöistä ja syötöistä tulee moottoriveneissä metrin etäisyydelle ruorista.

Veneen sähköt ovat usein turvallisuusriski.

Kaikki veneilijät osaavat kuvitella mitä tulipalo veneessä merkitsee. Sieltä ei yleensä pääse pakoon muualle kuin
veteen ja sillä hetkellä alkavatkin sitten omat ongelmansa.

Venepalo on aivan eri luokan juttu kuin esimerkiksi autopalo. Autosta pääsee aina kovalle maalle. Jos ei ole
onnettomuuden takia pääsemättömissä.

Monet venepalot syttyvät huolimattomasti tehtyjen ja väärin korjattujen sähköasennusten vuoksi. Siksi niihin
kannattaa satsata hieman aikaa, rahaa ja ajatusta.

Venekerhojen kevätkatsastuksiin kuuluvat myös sähköasiat, mutta kokemukseni mukaan katsastajat eivät niistä ole
kiinnostuneita. Liian monta venettä jäisi katsastamatta jos he tekisivät kunnon sähköratsian. Sähköjen kanssa pitäisi
olla yhtä tiukka kuri kuin kaasuasennustenkin kanssa.

Muuten olen sitä mieltä, että veneessä ei pitäisi olla kaasulaitteita ollenkaan, sillä pilssiin vuotanut kaasu ja
kipinöivä sähköjohdon liitos ovat tappava yhdistelmä.

Toimivat sähköt lisäävät venematkan turvallisuutta.

Sen lisäksi, että kunnolla tehdyt sähköt ovat turvalliset, niin ne myös säästävät monelta murheelta laitteiden
toimiessa kunnolla. Yleensä kun vaikeuksia alkaa tulla, niin todennäköisesti silloin ollaan kovassa kelissä, pimeässä ja
eksyksissä. Ongelmat alkavat kumuloitua; kompassin valo sammuu, GPS ei saa sähköä, taskulampun paristot ovat
tyhjät, ikkunat huurtuvat kun puhallin ei toimi, jne.

Onneksi sentään GSM toimii omalla akulla, jotta saa yhteyden hätänumeroon 112. Tämä vain sillä edellytyksellä,
että sattuu olemaan alle 15 mailin etäisyydellä tukiasemasta.

Dieselmoottorin erinomaisuus on muun muassa siinä, että se käy ilman sähköäkin. Paitsi ne moottorit joiden
makeavesipumppu toimii akkusähköllä.

Kaiken A ja O on oikein mitoitetut varokkeet ja kaapelit.

(Sulake = Varoke = Johdonsuoja-automaatti = Automaattisulake ovat sama asia)

Veneissä niin kuin muuallakin on paljon käytetty erikokoisia lasiputkisulakkeita. Niiden heikkouksia ovat
hapettuminen ja sulakepitimien onnettoman heikko mekaaninen kestävyys.

Oikean kokoisen varasulakkeen löytyminen kalupakista on usein onnen kauppaa. Usein (yleensä aina) käy niin, että
sulakkeen palaessa sen tilalle laitetaan varmuuden vuoksi pykälää tai paria suurempi. Kun näin tehdään muutaman
kerran, niin loppujen lopuksi sulake onkin liian suuri suojaamaan alkuperäisen sulakkeen mukaan mitoitettua kaapelia.
Alkuperäinen sulakekokokaan ei ole enää muistissa ja näin joudutaan ajan mittaan tilanteeseen, jolloin johto palaa
ennenkuin sulake sulaa.

Käytössä on myös paljon vanhanmallisia keraamisia autosulakkeita (posliinisulake), mutta niiden tinatut
kontaktiliuskat ovat kaikkein epäluotettavimpia, sillä tina hapettuu varsinkin meri-ilmastossa ja talvella.

Paljon nykyään käytetään uudenmallisia autosulakkeita (painosulake tai lattasulake). Niiden sulakepitimien
kestävyys ja kontaktit ovat paremmat kuin lasiputki- tai vanhanmallisilla autosulakkeilla. Liitokset niiden
sulakepitimiin tehdään lattaliittimillä, joilla on taipumus löystyä ja irrota. Usein latta- ja muiden puristettavien
liittimien johtoliitokset tehdään väärällä puristustyökalulla, jolloin liitoksesta ei tule luotettava. Löysä liitos
kuumenee, alkaa katkoa ja mahdollisesti kipinöidä.

Lasiputki- ja autosulakkeita huomattavasti parempi vaihtoehto on automaattisulake, joka ei ole enää nykyään kovin
paljon lattasulaketta, sen pidintä ja lattaliittimiä kalliimpi. Niitä alkaa jo saamaan asiallisilla hinnoilla ja niiden etu
on, ettei tarvita kalupakissa varasulakkeita, koska ne ylikuormituksessa vain laukeavat auki. Niiden kokoa ei pääse
suurentamaan muuta kuin vaihtamalla koko automaatin. Näin ei ole vaaraa, että johto vahingossa suojattaisiin liian
suurivirtaisella varokkeella. Automaattisulakkeet kiinnitetään niille tarkoitettuun, keskuskoteloon asennettavaan, ns.
DIN-kiskoon. Kaikki tarvittavat asennusosat ovat standarditavaraa ja ne löytyvät helposti sähkötarvikeliikkeistä (tai
esim. Biltemasta), tarvitsematta mennä pilaamaan päiväänsä venetarvikeliikkeeseen.

Vaikka automaattisulaketta ei varsinaisesti ole tarkoitettu kytkimeksi, niin sellaisenakin sitä voi käyttää harvemmin
käytettävien laitteiden suojana.

Jos haluat itse tehdä veneesi sähköt, niin…

Jos et ole alan miehiä, niin pyydä ”vastaavaksi mestariksi” joku jolla on aikaisempaa kokemusta, tietoa
sähkötarvikkeista ja työtavoista sekä vaatimuksista. ”Vastaava” tekee suunnitelman, hankkii tai määrittelee
tarvikkeet, valvoo ja tarkastaa työsuorituksen.

Usein on helpointa ja tarkoituksenmukaisinta poistaa kaikki entiset kytkennät ja tehdä koko sähköistys alusta
loppuun uudestaan. Näin samalla opit tuntemaan veneesi sähköt läpikotaisin. Työ ei ole pikkujuttu, mutta tarpeen
vaatiessa siihen kannattaa satsata osa yhden talven luppoajasta. Asennukset voi pitkälle valmistella kotona
puhdetöinä ja minimoida näin keväällä veneessä vietetty aika.

Esimerkiksi sähkökeskuksen voi kotosalla kalustaa ja kytkeä, varokkeet merkitä ja liittää keskukseen valmiiksi
sopivan mittaiset tulevat ja lähtevät kaapelit. Kun tällaisen ”mustekalan” asentaa veneeseen, kiinnittää ja kytkee
kaapelit, niin pääsee veneessä monta työvaihetta vähemmällä.

Tärkeä ja usein unohdettu asia on kytkentäkaavion piirtäminen ja sen ylläpitäminen muutosten jälkeen. Siihen
kannattaa merkitä yksityiskohtaista tietoa mahdollisimman paljon, vaikka sähköistystä tehdessä tuntuu siltä, että
kyllähän tämän nyt muistaa. Siitä on kuitenkin paljon apua veneen seuraavalle omistajalle sekä itselle kun asiat
kuitenkin unohtuvat. Kaavio tulee säilyttää veneessä helposti saatavilla, koska vian paikallistaminen sen avulla
nopeutuu.

Perusasiat, jotka kannattaa muistaa kun sähköistää venettä.

Akulla pitää olla kotelo ja hyvä kiinnitys. Sen on hyvä olla mahdollisimman lähellä starttimoottoria, jotta akusta
lähtevät isovirtaiset johdot olisivat mahdollisimman lyhyet.

Päävaroke, automaattisen pilssipumpun, mahdollisten hälytyslaitteiden ja VHF:n varokkeet laitetaan akun lähelle
omaan koteloonsa. Päävarokkeelle tulee akulta syöttö pääkytkimen kautta, mutta loput em. varokkeista on kytketty
suoraan akun +-napaan.

Pääkytkin laitetaan heti akun ja em. varokekotelon läheisyyteen, hyvin käsiksi päästävään paikkaan. Startille
menevä kaapeli menee pääkytkimen kautta.

Päävarokkeelta (esim 50A) vedetään paksu punainen, varokkeen mukaan mitoitettu (50A = 16 mm²) kaapeli
sähkökeskukseen.

Sähkökeskus sijoitetaan hyvin käsiksi päästävään paikkaan ruorin lähettyvillä.

Sähkökeskus, joka on palamaton muovikotelo, sisältää yhden automaattisulakkeen jokaista laitetta/syöttöä varten.
Tarvittavien varokkeiden koot ovat yleensä 6-16A ja niitä mahtuu esimerkiksi Bilteman keskuskoteloon 12 kappaletta.
Tämä yleensä riittää normaalivarustetussa fiskarissa, mutta jos se ei riitä, niin laitetaan kaksirivinen keskuskotelo.

Akun musta miinusjohdin (esim. 35 mm²) kytketään moottorin runkoon ja siitä samasta pisteestä vedetään paksu
musta miinuskaapeli (esim. 16 mm²) keskuksen maa-/miinuskiskoon.

Vaimennuskumien päällä olevalle moottorille tulevien kaapeleiden pitää olla hienosäikeistä kuparia ja riittävillä
liikevaroilla.

Keskuksesta laitteille lähtevien, monisäikeisten kaapeleiden on oltava 2,5 mm², silloin kun varoke on enintään 16A.
Suosittelen käytettäväksi esim. Yleiselektroniikan myymää 2 x 2,5 mm² puna-mustaa monisäikeistä kaapelia, jota
pitäisin minimikokona jo mekaanisen kestävyydenkin takia. Selvyyden vuoksi pidetään punainen plusjohtona ja musta
miinuksena.

Kaikki kaapelit on kiinnitettävä kunnolla veneeseen ja niille on katsottava sellaiset reitit, etteivät kaapelit joudu
hankaukseen tai kiristykseen. Kiinnitysväli noin 25 cm.

Joissakin tapauksissa, kuten esimerkiksi kaikuluotaimen sähkönsyötössä joutuu joskus käyttämään suodatinta ennen
kuin laite toimii häiriöittä.

Plus- ja miinusjohtimet kannattaa vetää samaa reittiä rinnakkain tai peräti yhteen kiertäen. Näin välttyy
kiusalliselta magneettiselta eksymältä, joka muuttuu kuormituksen mukaan.

TINAA EI SAA KÄYTTÄÄ VENESÄHKÖASENNUKSIIN MISSÄÄN MUODOSSA.

Tinattu johdonpää löystyy ruuviliitoksessa paineen alaisena ja hapettuu varsinkin talvella. Tällainen johdin myös
helposti katkeaa tärinän tai liikuttelun takia. Tinattu johdonpää ruuviliittimessä on ikuinen riesa.

Ruuviliitoksiin tulevien kaapeleiden säikeet vain kierretään yhteen tai niiden päälle puristetaan kupariholkki
suojaamaan säikeitä.

Varokkeiden ja kaapeleiden mitoitus

Varokkeen koko
6-10-16A20A25A35A50ASiitä lähtevän kaapelin koko
2,5 mm²
4 mm²
6 mm²
10 mm²
16 mm²

63A 25 mm²

Yllä oleva taulukon kaapelin poikkipinta-ala on minimi. Paksumpi saa olla ja joissakin tapauksissa on hyväkin olla.
Esimerkiksi ankkurivinssin kaapelin jännitehäviö voi olla merkittävä jos kaapeli on pitkä ja ohut, vaikkakin riittävä
täyttämään oheisen taulukon vaatimukset.

Wallaksen (miksei muidenkin) lämmityslaitteen syttymisongelmat ovat usein kiinni liian ohuesta kaapelista, vaikka
se olisikin sulakkeen mitoituksen mukainen. Esimerkiksi 16A:n sulakkeen perässä olevan 2,5 mm² kaapelin jännitehäviö
5 m päässä olevassa kuormassa on 16A:n virralla 1,15V (johtoahan on yhteensä 10 m). 12 V:n jännitteellä teho
kuormassa putoaa 210 Watista 190 Wattiin. Näin ollen 20 Watin häviöteholla turhaan lämmitetään kaapeleita, eikä
esimerkiksi lämmityslaitteen sytytystulppaa. Lisäksi tulevat vielä liitosten jännite-/tehohäviöt.

Eli jos on pitkä matka suureen kuormaan, niin kannattaa laittaa kokoluokkaa paksummat kaapelit.

Kaapelin mitoituskaava

Kaapelin voi myös mitoittaa seuraavalla kaavalla:

Kaapelin koko (mm²) = Kaapelin pituus (m) x Virta (A) x 0,046 jossa:
Kaapelin pituus = Kuorman etäisyys keskuksesta.

Esimerkki edellä olleesta Wallaksen lämmityslaitteen kaapelin mitoituksesta:
5 m x 16A x 0,046 = 3,68 mm² => valitaan 4 mm² kaapeli.

(Matemaattisesti lahjakkaat voivat ihmetellä miten kertomalla metrit amppeereilla saadaan tulokseksi
neliömillimetrejä. Heidän sietääkin ihmetellä, sillä tämä on nyrkkisääntökaava, jolla ei ole mitään tekemistä
matematiikan kanssa).

Kytkinpaneeli

Osa sähkökaapeleista kytketään keskuksesta suoraan laitteille, joissa on oma ON/OFF kytkin, kuten kaiku, tutka,
radio, jne. mutta osa syötöistä, kuten sisävalot, navigointivalot, pilssipumppu, tuulilasinpyyhin, puhallin, jne
.tarvitsevat kytkinpaneelissa olevan kytkimen.
Veneilijöille myydään kytkinpaneeleita, joissa on varokkeet, merkkivalot ja kytkimet. Yleensä ne ovat melko heppoisia
ja kaapeleiden liitäntä on yleensä lattaliittimillä, jotka eivät ole luotettavia.
Merkkivalot ovat sellaisia, että ne eivät juurikaan näy auringonpaisteessa, mutta häikäisevät ruorimiehen
näkökentässä pimeällä.

Jos tekee edellä olleen periaatteen mukaisen sähkökeskuksen, jossa on oma varoke kullekin syötölle, niin
kytkinpaneelissa ei tarvita enää varokkeita ja jos käyttää vipukytkimiä, jotka ilmaisevat ON- tai OFF-tilan asentonsa
perusteella, niin ei tarvita merkkivalojakaan.

Sopiva talvinen puhdetyö on valmistaa itse suunniteltu kytkinpaneeli. Yksinkertaisuudessaan se ei ole muuta kuin
pala peltiä tai teak-vaneria, johon on porattu riittävä määrä kytkimen asennusreikiä. Hankitaan mekaanisesti kestävät
vipukytkimet, jotka sietävät 16A:n virran ja joissa kaapeleiden kiinnitys tapahtuu kaapelikengän ja ruuviliitoksen
avulla. Paneeliin on helppo nykytekniikalla tehdä tai teettää tarvittavat tekstit.

Näin saadaan aikaiseksi persoonallinen ja puuveneen ilmeeseen istuva paneeli, jossa ei ole mitään turhaa.

Muista tämä.

Akkusähköilläkin saat veneesi syttymään, joten suhtaudu niihin kunnioituksella vaikka jännite on vain 12-24V. Virta
on se joka pahoja tekee, mutta 24V:n jännitteestä ei saa sähköiskua. Hetkellisesti akku pystyy antamaan satojen
ampeerien virran ja pahan oikosulun sattuessa se saattaa räjähtää ja tehdä akun mentävän reiän veneesi kylkeen,
toivottavasti vesirajan yläpuolelle.

Sähköturvallisuuden kannalta koko juju on siinä, että kun oikosulku tapahtuu missä hyvänsä, niin vain sitä kaapelia
syöttävä varoke laukeaa, eikä kaapeli ala punoittamaan. Ainoat vaaralliset johdot näin ollen ovat suoraan akusta
startille, päävarokkeelle, automaattisen pilssipumpun, VHF:n ja mahdollisten hälytyslaitteiden varokkeille lähtevät

kaapelit. Kaikki muut kaapelit onkin sitten suojattu varokkeilla. Sähkökeskuksen varokkeet on tarkoitettu suojaamaan
vain sähkönjakeluverkoston kaapeleita. Laitteissa on vielä omat sulakkeensa suojaamassa niissä tapahtuvilta
ylikuormituksilta.

Olen käyttänyt epäjohdonmukaisesti tekstissä sanoja sulake, varoke ja automaattisulake. Kaikkien tarkoitus on
sama, mutta malli, toimintatapa ja luotettavuus poikkeavat toisistaan. Suosittelen niin sanottuja automaattisulakkeita
varokkeiksi.

Polttoainejärjestelmän maadoitus

Staattisen varauksen purkamiseksi polttoainejärjestelmään liittyvät osat, tankkaushela ja tankki, pitää maadoittaa
moottorin runkoon. Niiden lisäksi vielä moottorista erillään olevat metalliset suodattimet ja vedenerottimet, jos
sellaisia on.

Paras tankkaushelan maadoitustapa on laittaa kirkas kuparijohto helan ja tankin välisen kumiputken sisään letkun ja
metallin väliin puristukseen.

Kerrotaan, että löpökin on syttynyt kun tankkauksen yhteydessä syntynyt staattinen kipinä on lyönyt tankista
tankkauspistooliin. Staattinen varaus syntyy kun suuria määriä löpöä syötetään suurella nopeudella tankkiin.
Käsittääkseni tällaista ei tapahdu huvifiskareiden kohdalla, vaan isompien veneiden isoja tankkeja nopeasti
tankatessa.

Tankista moottoriin menevän maadoituskaapelin on hyvä olla esimerkiksi 4 mm² kelta-vihreä monisäikeinen johto.

220 V maasähköt

220 Voltin kytkennät on ehdottomasti jätettävä asianomaiset asennusluvat omaavan henkilön tehtäväksi.

Koska en ole sellainen, niin tyydyn vain toteamaan, että jos niissä puutteita huomaat tai sellaiset veneeseesi
haluat, niin etsi alan taitaja käsiisi.

Jos sinulla on veneessä maasähköroikka, esimerkiksi akkujen latausta varten, niin paras henkivakuutus on hankkia
roikan laiturin puoleiseen päähän vikavirtasuoja. Se katkaisee sähkön jos maavuodon aiheuttama vuotovirta ylittää 30
mA. Se suojaa myös ohikulkijoita vuotavan roikan vaaroilta.

Koteloituja vikavirtasuojia liitosjohdolla ja pistorasialla myyvät miltei kaikki sähkötarvikeliikkeet, sekä mm.
Biltema.

Nykyisten asennusmääräysten mukaisesti asennettujen laituripistorasioiden suojauksessa on käytettävä
vikavirtasuojia, mutta vanhat asennukset saattavat olla ilman niitä.

Lopuksi

Sähkö- niin kuin kaikkiin muihinkin töihin liittyy paljon tietotaitoa, jota kertyy vain tekemällä ja opiskelemalla.
Kannattaa pyytää virka-apua jos et ole näiden asioiden kanssa touhunnut. Muuten saattaa tulla kalliita oppirahoja
maksettavaksi. Tarvikkeiden laadussa ei kannata tinkiä, sillä niihin menevä raha on kuitenkin vain murto-osa veneilyyn
muuten uppoavasta rahamäärästä. Toimivat ja turvalliset sähköt sen sijaan on merkittävä tekijä
veneilyturvallisuudessa ja mukavuudessa.

Veneilyterveisin,
Kari Lampinen