Puuvene – 10 Kultaista Ohjetta

Talvisäilytyksen 10 kultaista ohjetta

1. Veneen nosto
Nosta vene ajoissa vedestä, jotta se ehtii kuivua kunnolla ennen pakkasten tuloa. Mahonkiset veneet tulee nostaa
vedestä mieluummin jo syyskuun loppuun mennessä. Tämä on tärkeää siksi, että mahonki ei siedä jäätymistä. Rungon
alimmat laudat, jotka ovat useimmiten myös märimmät, muuttuvat säleiksi puun jäätyessä. Jos veneen nosto
lykkääntyy, tai pakkaset yllättävät, hätäapuna voi käyttää lämmitintä, joka estää puun jäätymisen.

2. Veneen peittäminen
Vene pitää peittää niin, että ilma pääsee kiertämään esteettömästi veneen ja peitteen välissä. Käytä riittävän isoa
peitettä, jotta tuuli ei pääse tuiskuttamaan lunta kannelle. Lumi sulaa jossakin vaiheessa ja jäätyy ja sulaa jälleen
jäätyäkseen taas. Kannelle ja erilaisille saumoille tämä käsittely on tuhoisaa ja lisätyö odottaa keväällä kunnostajaa.
Peitteiden tukirakenteista kannattaa tehdä kerralla kunnolliset. Mikään ei ole ikävämpää, kuin ryhtyä korjailemaan
talvella lumikuorman ja tuulien romauttamia pressuja ja rakenteita.

3. Tyhjennä vene
Vene pitää tyhjentää käytännöllisesti kokonaan kaikesta. Ehdottomasti veneestä pitää viedä kuivaan säilytystilaan
purjeet, patjat, köydet, verhot ja muut kosteutta keräävät tavarat. Jos mahdollista, vie veneestä pois myös kaikki
irtilähtevää, kuten laatikot, punkkien pohjat ja turkkilaudat.

4.Tuulettuminen
Paitsi, että vene pitää peittää niin, että ilma pääsee kiertämään esteettömästi veneen ja pressun välissä, ilma pitää
päästä erityisesti kiertämään veneen sisätiloissa. Tästä syystä pitää kaikki luukut jättää mahdollisimman auki.
Kaikkien säilytystilojenovet ja luukut tulee avata. Jos turkkilaudat jäävät veneeseen, ne tulee nostaa pois siten, että
ilma pääsee esteettömästi kiertämään pilssissä. Usein luukkujen auki jättämättömyyttä perustellaan turvallisuudella.
Sanotaan, että talvisäilytyspaikka on sellainen, että joku voi käydä veneessä ja varastaa sieltä jotakin. Jos vene on
tyhjä, ei siellä ole varastettavaa, ja sitäpaitsi lukot ovat vain rehellisiä ihmisiä varten. Veneiden luukut ja lukot
potkaisee lapsikin sisään.

5. Huolla moottori
Veneen moottori on huollettava valmistajan antamien ohjeiden mukaan. Tämä on rankka vaatimus. Syksyllä ei millään
viitsisi ryhtyä pulaamaan öljyjen ja pakkasnesteiden kanssa. Jos kaiken tarvittavan on hankkinut ajoissa, huollon voi
tehdä samantien,kun vene nostetaan ylös ja sitten se on tehty. Perämoottori pitäisi nostaa veneestä suojaan tai
ainakin se peitettävä kunnolla.

6. Polttoaine
Veneen moottorin tankki kannattaa täyttää syksyllä. Nykyiset polttoaineet sisältävät aineita, jotka estävät tankin
ruostumista.

7. Puhdistus
Vene pitää pestä syksyllä sisältä ja ulkoa. Osaamme kaikki aavistaa, miltä syksyn ja talven veneen pohjassa muhinut
näkkileipä näyttää.

8. Purjeet
Purjeet pitää käydä syksyllä läpi ja jos mahdollista, kiikuttaa ne purjeneulojan luokse tarkastukseen ja
kunnostukseen. Purjeneulomon kanssa voi sopia niiden talvisäilytyksestä. Syksy on myös parasta aikaa keskustella
uusien hinnoista.

9. Köydet
Köydet kannattaa viedä kotiin ja pistää ne nippuun ja laittaa pesukoneeseen ja pestä lika ja suola pois. Keväällä ne
ovat sitten mukavammat ottaa käyttöön.

10. Lakka ja maalipinnat
Kevättalvella kannattaa veneellä käydä tekemässä ajoissa tarkastus, miten pinnoitteet ovat säilyneet. Syksyllä ei vielä
pysty arvioimaan, onko esimerkiksi lakka jostakin kohtaa irtoamassa, mutta kevättalvella irtoamiskohdat erottuvat
selvästi. Nyt on helpompi arvioida kevätkunnostuksen määrä. Jos työtä näyttää olevan lakkapinnan uusimisessa, työn
voi aloittaa verrattain aikaisin. Lunta voi hyvinkin vielä olla maassa runsaasti, kun skrapaamisen voi aloittaa. Puu ehtii
näin kuivua paremmin, ennen kuin ryhdytään uusia lakkapintoja rakentamaan.

lähde: Puuvene-lehti